keskiviikko, 25 toukokuu 2016 19:50

Urho Vaakanainen uudesta seurasta ja kotikaupungista : "Ihan hyvin pitäisi siellä pärjätä"

Kirjoittanut Hinni Hirvonen
Urho Vaakanainen. Urho Vaakanainen. Pasi Mennander

Urho Vaakanainen debytoi viime kaudella Espoo Bluesin liigajoukkueessa. Vasta 17-vuotias puolustajalupaus siirtyy ensi kaudeksi Jyväskylään JYPin riveihin.

- Hyvillä mielin lähden uuteen joukkueeseen ja uuteen kaupunkiin. Ihan hyvin pitäisi siellä pärjätä, Vaakanainen kertoi tunnelmiaan Future Olympic Lions -leirillä Vierumäellä.

Ensi kauden tavoitteet ovat Vaakanaiselle selvät.

- Kaksikymppisten kisat ja tietysti päästä seurajoukkueen kanssa mahdollisimman pitkälle.

Vaakanainen voitti alle 18-vuotiaiden kanssa MM-kultaa kuukausi sitten Yhdysvalloissa. Tulevaisuudessa tähtäimessä on pidempiaikainen visiitti rapakon taakse.

- NHL on ollut ykköstavoite. Sinne sitten.