perjantai, 09 marraskuu 2018 18:08

Kalevi Helppolaiselle Yrjö Salminen -elämäntyöpalkinto

Kirjoittanut Toimitus
KUNNIOITUS

Suomen Jääkiekkomuseo (Hockey Hall of Fame Finland) aateloi perjantaina 9.11. Helsingin Hartwall Arenassa kuusi uutta Jääkiekkoleijonaa ja palkitsi Yrjö Salminen-elämäntyöpalkinnolla kaksi pitkän uran jääkiekon eteen tehnyttä vaikuttajaa - toinen elämäntyöpalkinnon saaja on Kalevi Helppolainen.

Kalevi Helppolainen on tehnyt merkittävän uran yrittäjänä ja pitkän päivätyön myös jääkiekkovaikuttajana. Helppolainen oli Vantaan Energian Oy:n puheenjohtajana vuosina 1998-2015.

Kiekko-Vantaa ry:n puheenjohtajana Helppolainen on ollut yli 20 vuoden ajan vuodesta 1995. Hän on kuulunut myös seuran osaomistajiin vuodesta 2000. Mestistä pyörittävän Jääkiekon Sarjaseurat ry:n puheenjohtajana Kalevi Helppolainen toimi kuusi vuotta vuosina 2002-08.

Jääkiekkoliiton liittovaltuuston jäsen hän on ollut vuosina 1999-2002. Valtuuston varapuheenjohtajana hän toimi vuosina 2002-08. Jääkiekkosäätiön hallitukseen Helppolainen on kuulunut vuosina 2008-18.

Talousneuvoksen arvonimen Kalevi Helppolainen sai vuonna 1994. Suomen Leijonan ritarikunnan 1. luokan ritarimerkki sekä Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansiomitali hänelle myönnettiin vuonna 2005.

Lähde: Hockey Hall of Fame Finland

 

Jääkiekkoleijonat

Suomen Jääkiekkomuseo on vuodesta 1985 alkaen aateloinut suomalaisessa jääkiekkoilussa erityisen ansioituneita henkilöitä Jääkiekkoleijonan arvonimellä. Jääkiekkoleijonat on ryhmitelty pelaajiin, tuomareihin, valmentajiin ja jääkiekkovaikuttajiin. Aateloinnissa käytetään kronologista numerointia.

Suomen Jääkiekkomuseo ry:n hallitus ja Suomen Jääkiekkoliitto nimittävät aatelointitoimikunnan jäsenet, joilla tulee olla laaja tietämys sekä suomalaisen että kansainvälisen jääkiekon historiasta ja nykypäivästä.

Jääkiekkomuseon verkkosivut

Etsi sivustolta