perjantai, 12 huhtikuu 2019 20:12

Arttu Ilomäki pelasi torstaina ensimmäisen maaottelunsa: ”Hyvällä tapaa jännitti”

Kirjoittanut Toimitus
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
Arttu Ilomäki. Arttu Ilomäki.

Lukko-hyökkääjä Arttu Ilomäelle A-maajoukkueen torstainen Tanska-ottelu ei ollut ottelu muiden joukossa. Ilomäki pelasi ottelussa uransa ensimmäisen maaottelun, mies ei ole aiemmin ollut maajoukkueiden matkassa myöskään juniorivuosina. Mitkä olivat tunnelmat ennen maajoukkuedebyyttiä?

- Innostunut fiilis ja hyvällä tapaa jännitti, ja kun peli alkoi, niin sitten jännitys hävisi.

- Ajattelin tähän viikkoon lähtiessäni, että nautin joka hetkestä ja koitin sitä tehdä eilenkin. Oli hieno hetki.

Maajoukkueella on takana hektinen viikko. MM-leiritys käynnistyy heti ryminällä ja ensikertalaiselle mukana on uusia pelureita, joiden kanssa ei ole yhteisiä pelejä takana.

- Aika paljon on Liiga-pelaajia, jotka tunnen. Savinaisen (Veli-Matin) tunsin ja muitakin tiesin, ja nyt on ehtinyt juttelemaan ja tutustumaan. Hyviä tyyppejä ja pelaajia.

Maajoukkueura käynnistyi Ilomäen osalta hienosti: Mies syötti Suomen ainokaiseksi jääneen mutta samalla voittomaalin. Hänet myös palkittiin pelin parhaana pelaajana, mikä tuli Ilomäelle itselleen pienenä yllätyksenä.

- Hyvä juttu, että meni näin, aika paljon latasin peliin. Ensimmäinen maaottelu oli aika iso peli itselle. Siinä näkee missä menee, kun aikaisemmin ei ole pelannut kansainvälisellä tasolla.

- Se oli yksi peli ja huomenna tulee toinen, samalla tavalla ladataan seuraavaankin.  

Suomen ja Tanskan toinen ottelu pelataan lauantaina 13.4. Vojensissa, ottelu alkaa Suomen aikaa klo 16. Yle TV1 ja Yle Areena näyttävät ottelun suorana lähetyksenä.

Olet nyt

Lisää A-maajoukkueen uutisia