lauantai, 07 huhtikuu 2018 09:06

Maalivahti Larmi: ”Meni hätiköimiseksi”

Kirjoittanut Elina Pennanen
Maalivahti Larmi: ”Meni hätiköimiseksi” Mika Kylmäniemi

Miesten maajoukkuedebyyttinsä perjantaina Suomi - Valko-Venäjä -ottelussa tehnyt maalivahti Emil Larmi suomi itseään ottelun jälkeen turhasta hätiköimisestä. Kotikentällään pelaamaan päässyt HPK-vahti sanoi kuitenkin pystyneensä siirtämään jännityksen sivuun otteluun lähdettäessä.

- Hyvät oli fiilikset, mutta vähän kuitenkin meni ylisuorittamiseksi ja hätiköimiseksi. Pitää saada vähän rauhoitettua omaa pelaamista, ehkä seuraavassa matsissa sitten voi ottaa jo rennommin.

Suomi oli ottelun alussa ylivoimainen, eikä Larmi päässyt koskettamaan kiekkoa ennen kuin erän lopussa. Torjuntoja kertyi ensimmäisessä erässä lopulta kolme ja koko ottelussa viisitoista.

Toisessa erässä Suomen peli sekosi ja Valko-Venäjä pääsi ensin kaventamaan ja myöhemmin tasoittamaan pelin. Kolmannessa erässä se karkasi jo 3-2 -johtoasemaan. Ainakin kahdesta selkänsä takaa löytyneistä kiekoista Emil Larmi syyttää itseään.

- Pari kiekkoa hukkasin maskien taakse. Maalivahdin tehtävä on nähdä kiekko ja siinä kun epäonnistuu, niin se on hyvin hankalaa sen jälkeen. Ne olisi olleet ihan otettavissakin, maalivahti uskoo.

Emil Larmi palasi tolppien väliin lähes neljän viikon pelitauon jälkeen.

- Totta kai se vähän vaikuttaa, varsinkin kun pelin alussa ei kiekkoa tullut lähellekään. Mutta tilanne pitää ottaa niin kuin se on ja vastata siihen huutoon.
 

• Suomi-Valko-Venäjä-otteluiden tilastoseuranta tulospalvelussa
• Leijonien rosteri Valko-Venäjä-otteluissa

Leijonien MM-leiritys jatkuu ensi viikolla Latviassa, jossa Suomi kohtaa isäntämaa Latvian kaukalossa kahdesti, keskiviikkona 11.4. ja torstaina 12.4. Viikkoa myöhemmin joukkue matkustaa Tshekin Pardubiceen, jossa pelataan Tshekin Euro Hockey Tourin turnaus. Huhtikuun viimeisellä viikolla leiritys jatkuu ensin kotimaassa, ja Leijonat kohtaa Euro Hockey Tourin Ruotsin turnauksen avausottelussaan Venäjän Helsingin Hartwall Arenassa torstaina 26.4. pelattavassa ottelussa. Loput turnauksen otteluista pelataan Ruotsissa. Jääkiekon MM-kisat alkavat 4.5. Tanskan Kööpenhaminassa ja Herningissä. 

 

Olet nyt

Lisää A-maajoukkueen uutisia