tiistai, 05 toukokuu 2015 13:15

Leijonien Petri Kontiola: ”Kokemusta, rentoutta ja huumoria”

Kirjoittanut
Petri Kontiola pelaa nyt kuudensissa MM-kilpailuissaan. Petri Kontiola pelaa nyt kuudensissa MM-kilpailuissaan. Jukka Salminen

Petri Kontiola teki kaksi vuotta sitten MM-kotikisoissa huimat tehot 8+8=16. Kuuteentoista tehopisteeseen yksissä MM-kisoissa oli suomalaispelaajista aikaisemmin pystynyt vain Saku Koivu, joka teki tehot 4+12=16 vuonna 1999.

Kokenut maajoukkuepelaaja Kontiola tietää, että omia saavutuksia on turha miettiä arvokisoissa, ja ne eivät saa mennä joukkueen edun edelle.

- Yksilöiden esille nostamisella emme pärjää. Turnauksissa pärjää hyvä joukkue, ja joukkueen suorittaminen kärsii, jos aletaan jokainen miettiä omia tehopistelukemia, Kontiola alleviivaa.

Seinäjokelaislähtöinen hyökkääjä haki viime syksynä pelipaikkaa NHL:stä, mutta peliaika Pohjois-Amerikassa jäi yhteentoista pisteettömään AHL-otteluun.

2010-luvulla KHL:ssä kovaa jälkeä tehnyt Kontiola siirtyi AHL:stä takaisin KHL:ään, mutta menneestä kaudesta jäi huonohko maku.

- Seurajoukkueissa kausi oli aika heikko itseltäni, ja nyt näyttämisen halua on nyt paljon. Maajoukkueessa on hyvä henki, ja on mukava olla taas mukana MM-kisoissa.

- Tuon joukkueeseen tietysti kokemusta, mutta myös rentoutta ja huumoria.

Kontiola pelasi ensimmäisen kerran MM-kisoissa vuonna 2007. Tuolloin tuloksena oli hopeamitali, ja samaan Leijonat ja Kontiola ylsivät myös vuosi sitten.

- Moskovassa vuonna 2007 pelatuissa MM-kisoissa en nuorena pelaajana edes tajunnut miten hienosta turnauksesta ja saavutuksesta oli kysymys, nyt 30-vuotias Kontiola päättää.

 

Lisää A-maajoukkueen uutisia