Leijonat.fi

     

Yhdessä ja yhteistyöllä kohti yhteisöllisyyttä

 Heikki Louhivaara, Liittovaltuuston puheenjohtaja Heikki Louhivaara, Liittovaltuuston puheenjohtaja

Meillä suomalaisen jääkiekon toimijoilla on yhteinen arvopohjainen strategia, joka antaa meille erinomaisen perustan kehittää suomalaista jääkiekkoa entistä kiinnostavammaksi, monipuolisemmaksi ja entistä laadukkaammaksi. Tähän tarvitaan meitä kaikkia: isoja liigaseuroja, pieniä kasvattajaseuroja, seuratoimijoita, luottamusmiehiä, tuomareita, harrastajia sekä Jääkiekkoliiton ja Liigan henkilökuntaa.


Kaiken perusta on luonnollisesti seuroissa tehtävä työ. Laadukkaan seuratoiminnan kulmakiviä ovat yhteisvastuu, hyvä tahto sekä yhteiset arvot ja tavoitteet, joihin kaikki toimintaan osallistuvat vanhemmat mukaan lukien sitoutuvat. Yhteisesti hyväksytyt tavoitteet antavat näin hyvän pohjan yhteisöllisyyden rakentamiselle omaan seurayhteisöön.

Mikään seura ei tänä päivänä kuitenkaan tule toimeen vain itsekseen, vaan tarvitaan muita seuroja. Tähän seurojen väliseen yhteistyöhön kannattaa tulevaisuudessa satsata entistä enemmän. Jo nyt siihen antaa mahdollisuuden pelaajaliikennesopimus, mutta yhteistyön täytyy olla paljon monipuolisempaa kuin pelaajien liikuttelu seurojen välillä.

Taitovalmentajahanke on yksi seurojen välisen yhteistyön muoto. Tämä tarjoaa eriomaisen mahdollisuuden laajentaa seurojen välinen yhteistyö sateenvarjotoiminnaksi, jossa isompi ja vahvempi seura ottaa siipiensä suojaan pienempiä seuroja. Tähän tarvitaan avarakatseisuutta, luottamusta ja saumatonta yhteistyötä, jotta kaikki sateenvarjon alla olevat hyötyvät eivätkä tunne itseään alempaan kastiin kuuluviksi.

Kaikkien seurojen tekemä työ on yhtä arvokasta, oli sitten seuran toiminnan tavoitteena harrastetoiminnan järjestäminen tai kilpailullinen menestyminen korkeimmilla sarjatasoilla. Näiden yhteistyömallien rakentamiseen on liiton kyettävä antamaan kaikki mahdollinen osaaminen ja tuki.

Vierumäellä Pohjola-leirin yhteydessä järjestetty valtuustoseminaari (osallistujina olivat liittovaltuusto, liittohallitus, alueiden puheenjohtajat sekä osa liiton henkilökuntaa) antoi minulle uskoa yhteistyön monipuolistumiseen, sillä usean osallistujan lausahdus ”tehdään tämä yhdessä” oli jossain määrin ennen kuulumatonta.  Halu yhteistyöhön on siis olemassa, joten tartutaan tilaisuuteen.

Suomalaisesta jääkiekosta puuttuu tilaisuus, jossa kaikki jääkiekon parissa toimivat tahot voisivat kohdata toisensa, luoda yhteistyöverkostoja, tuntea kuuluvansa suomalaiseen jääkiekkoyhteisöön, palkita ansioituneita sekä viettää yhdessä hauskaa. Mietitään porukalla mitä kaikkea pitäisi sisällään kiinnostava ja houkutteleva Suomi-kiekkopäivä ja tehdään se yhdessä. Näin toimimalla olemme vahvistamassa suomalaisen jääkiekon yhteisöllisyyttä.

Aurinkoisia kevätpäiviä,
Hessu



 

Viimeksi muutettu


Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: